Vuoden urheilijan valinta aiheuttaa aina värikkäitä kiistoja, mikä varmaan osin onkin äänestyksen tarkoitus. Perin tavallista on haukkua voittajan äänestäneet urheilutoimittajat täysin urheilun lainalaisuuksia ymmärtämättömiksi, kun oma suosikki ei ylläkään sille sijalle, jolle itse olisi toivonut. Tänä vuonna parranpärinää ei aiheuttanut niinkään Uno-pystin kanssa neljättä kertaa gaalasta kotiin lähtenyt Iivo Niskanen, vaan se, ettei NBA:ssa huippukautta pelaava Lauri Markkanen mahtunut viime vuoden kolmen parhaan suomalaisurheilijan joukkoon. Edelle ylsi hiihtäjä Niskasen lisäksi kaksi yleisurheilun Euroopan mestaria: Wilma Murto ja Topi Raitanen.
Olisiko Markkasen sitten pitänyt yltää kolmen parhaan joukkoon? Miksipä ei. Erinomaisesti sujuneen NBA-syksyn lisäksi Markkanen kannatteli kesän EM-kisoissa Suomen maajoukkuetta usein käytännössä yksin ja johdatti Susijengin peräti kahdeksan parhaan joukkoon.
Toisaalta Markkanen ei lopulta mahtunut turnauksen tähdistöjoukkueeseen, vaikka mättikin pisteitä turnauksen toiseksi kovimmalla tahdilla. Tähdistöjoukkueen valinneiden mielestä Markkanen ei siis ollut EM-turnauksen paras pelaaja edes omalla pelipaikallaan, vaikka hänen parhaimmillaan dominoivat otteensa herättivät melkoisesti huomiota kansainvälisestikin. Sen sijaan Murto ja Raitanen olivat kumpikin EM-kisoissa ”pelipaikkansa” parhaita voittamalla Euroopan mestaruudet omissa lajeissaan.
Koripallofanaatikot tuntuvat usein olevan sitä mieltä, että koripallo on niin maailmanlaajuinen ja kilpailtu urheilumuoto, että jo korkeimmalla sarjatasolla NBA:ssa vakiokokoonpanoon pääseminen on vähintään yhtä iso juttu kuin arvokisamitali ”pienemmässä urheilulajissa”. Mutta onko esimerkiksi yleisurheilu oikeasti vähemmän maailmanlaajuinen tai kilpailtu urheilumuoto kuin koripallo?
Kaudella 2021–22 NBA:ssa pelasi vähintään yhden ottelun noin 800 pelaajaa. Heistä noin sata (12,5 %) oli kotoisin muualta kuin Yhdysvalloista. Kaikkiaan NBA-pelureita tuli Yhdysvaltojen ulkopuolelta noin 40 maasta. Vastaavasti YHTEEN yleisurheilun Timanttiliigan osakilpailuun kesällä 2022 Monacossa osallistui suunnilleen 150 urheilijaa, joista alle kolmannes oli yhdysvaltalaisia ja loput kotoisin – NBA:n tavoin – noin 40 maasta.
Yksi Timanttiliigan osakilpailu ei tietenkään kerro koko totuutta, ja totta on, että tietyissä yleisurheilulajeissa yhdysvaltalaisten dominanssi on lähes samaa luokkaa kuin koripallossa, mutta se ei juuri vähennä yleisurheilun maailmanlaajuisuutta suhteessa koripalloon. Eikä sekään varsinaisesti koripallon maailmanlaajuisuuden tuntua lisää, että 32:sta tarjolla olleesta olympiakultamitalista 25 on mennyt Yhdysvaltoihin. Itse asiassa joukkuelajeista ”marginaalilaji” jääkiekossa on useampia eri olympiavoittajamaita kuin koripallossa.
Pelkästään lajien aseman vertailu ei siis välttämättä johda puusta pitkään, kun yritetään ratkoa yksilöurheilijan ja joukkueurheilijan välistä paremmuutta. Miten se sitten kannattaa tehdä? Esimerkiksi testituloksien vertailussa ei ole juuri mieltä, sillä erilaiset lajit vaativat yleensä melko lailla erilaisia ominaisuuksia. Myöskään pelkät henkilökohtaiset suoritukset eivät yksinään kelpaa vertailtavaksi, sillä joukkueurheilijan kohdalla urheilijan merkitys joukkueelle painaa vaakakupissa vähintään saman verran.
Entäpä jos tehdäänkin yleisurheilusta joukkuelaji?
Ajatellaan, että tässä joukkuelajissa on 16 pelipaikkaa, joita yksittäisten urheilijoiden sijaan edustavatkin lajit ja lajiryhmät. 100 ja 200 metrin pikamenijät ovat yhdellä pelipaikalla, 400 metrin pinkojat toisella, keskimatkojen juoksijat kolmannella, kestävyysjuoksijat neljännellä, pika-aiturit viidennellä, nelosen aiturit kuudennella ja estejuoksijat seitsemännellä pelipaikalla.
Jos oletetaan, että tämä joukkuelajiyleisurheilu on jotakuinkin amerikkalaisen jalkapallon tyyppinen urheilumuoto, jossa on erikseen hyökkäyksen kokoonpano ja puolustuksen kokoonpano, muodostavat juuri nämä seitsemän pelipaikkaa yhdessä kahdeksannen pelipaikan, ottelijoiden, kanssa hyökkäyskokoonpanon rungon. Onhan hyökkäyspeli se, johon suurin osa katsojista kiinnittää huomion, joten suosituimmat ja näkyvimmät yleisurheilulajit saavat hoitaa sitä tehtävää.
Sen sijaan kuusi kenttälajia, neljä hyppyä ja kaksi heittoa (keihäs ja kuula), muodostavat vähemmän ruutuaikaa saavina mutta yleisurheilun kannalta silti äärimmäisen tärkeinä lajeina puolustuksen rungon. Sen sijaan kahden pitkän heittolajin, kiekon ja usein syrjityn moukarin, tehtäväksi jää joko hoitaa puolustuksen vähemmän säihkyviä tehtäviä tai toimia erikoiskokoonpanossa potkaisijan ja lentopotkun potkaisijan tapaisissa sinänsä tärkeissä, mutta harvemmin näkyvissä rooleissa.
Luonnollisesti osa pelipaikoista on joukkuelajeissa aina arvostetumpia kuin toiset. Jääkiekossa keskushyökkääjät ovat usein muita hyökkääjiä arvostetumpia, amerikkalaisessa jalkapallossa tuntuu usein olevan pelinrakentaja ja sitten ne muut pelaajat. Koripallossa ehkäpä pelintekijät ja sentterit saavat enemmän arvostusta kuin Markkasen tapaiset isot ja pienet laitahyökkääjät.
Yleisurheilussa ”pelinrakentajia” ovatkin useimmiten pikajuoksijat, kun taas estejuoksija vastaa arvostukseltaan suunnilleen hyökkäyksen linjamiestä ja seiväshyppääjä ehkä puolustuksen tukimiestä. Nämä pelipaikat eivät ole aivan joukkueen pohjasakkaa, mutta eivät myöskään kaikkein arvostetuimpia. Samaa voinee sanoa Markkasen tyypillisimmistä pelipaikoista isosta ja pienestä laitahyökkääjästä. Tosin näilläkin pelipaikoilla luonnollisesti pelaa LeBron Jamesin ja Kevin Durantin kaltaisia supertähtiä.
Tältä pohjalta tarkasteltuna Murto, Raitanen ja Markkanen asettuvat ”pelipaikkansa” puolesta melko lailla samalle viivalle. Jäljelle jää siis henkilökohtaisen suoriutumisen tarkastelu. Murto oli vuonna 2022 paitsi Euroopan mestari myös maailmantilaston toinen ja paransi Suomen ennätystä. Raitanen taas sijoittui EM-kultansa lisäksi maailmantilastossa sijalle 32, mutta ei parantanut omaa ennätystään.
Kuten todettu, Markkanen ei saavuttanut EM-kisoissa ”henkilökohtaista kultamitalia” eli paikkaa tähdistöjoukkueessa, mutta johdatti kisoissa Suomen maajoukkueen historian toiseksi parhaaseen tulokseensa. NBA:ssa Markkanen sijoittui isojen laitahyökkääjien joukossa 15 parhaan joukkoon suuressa osassa tilastokategorioita, mutta hänen edustamansa Cleveland jäi niukasti varsinaisten pudotuspelien ulkopuolelle.
Palataanpa siis alussa esitettyyn kysymykseen. Olisiko Markkasen pitänyt yltää kolmen parhaan joukkoon? EM-kisoissa SE:n tehneen maailmantilaston kakkosen edelle hän ei kuulu, mutta Raitasta vastaan tilanne on meriittien puolesta lopulta varsin tasainen. Kolmaskin sija olisi siis ollut otettavissa, mutta ei neljäs tila mikään oikeusmurha ole.
Sen sijaan pienoisen oikeusmurhan koki vuonna 2021 50 metrin vapaauinnin Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen, jonka huippusuoritus erittäin kilpaillussa lajissa ei riittänyt edes kymmenen parhaan suomalaisurheilijan joukkoon.