Transtaustaisen Laurel Hubbardin esiintyminen olympialaisten naisten painonnostossa nosti taas pinnalle milloin mistäkin syystä esiin ponnahtavan keskustelun transsukupuolisten urheilijoiden kilpailemisesta naisille tarkoitetuissa sarjoissa. Hubbard jäi tempauksessa ilman tulosta, mutta suunnilleen samaan aikaan jalkapalloilija Quinnistä tuli ensimmäinen transtaustainen urheilija, jonka kaulaan ripustetaan olympiamitali, kun Kanadan naisten jalkapallomaajoukkue kaatoi Yhdysvallat ja eteni turnauksen finaaliin.
Kahdesta edellä mainitusta urheilijasta Quinn on tullut ulos kaapista muunsukupuolisena, Hubbard taas on korjannut sukupuolensa miehestä naiseksi. Tästä huolimatta he molemmat kilpailevat naisten sarjassa. Vaikka varmastikaan mitään transsukupuolisten vyöryä huippu-urheilumaailmaan ei ole jatkossakaan tulossa, tulevat vastaavat tilanteet aiheuttamaan päänvaivaa niin Kansainväliselle olympiakomitealle kuin yksittäisille lajiliitoille tulevaisuudessakin. Jonkinlaisia sääntömuutoksia, tai vähintään sääntökokeiluja, olisi siis syytä tehdä, että niin cis- kuin transsukupuolisetkin saavat jatkossakin kisata tasa-arvoisesti.
On tarpeen todeta, että transsukupuolisia on yhteiskunnassa syytä kohdella ihan yhtä paljon naisina tai miehinä kuin cissukupuolisia naisia tai miehiä. Heillä tulee olla samat oikeudet kuin cissukupuolisillakin. Lisäksi heillä tulee olla itsemääräämisoikeus omaan sukupuoleensa. Urheilun ei tietenkään ole mikään yhteiskunnasta irrallinen oma maailmansa, mikä tekeekin asiasta kinkkisen; miksi transnainen on nainen kaikkialla muualla, mutta urheilukentällä hän on ikuisesti mies?
Ongelma transnaisten kilpailemisessa naisten sarjassa piilee siinä, että he ovat useimmiten kasvaneet fyysisesti miehiksi, jolloin kehon testosteronitasot, lihasmassa ym. ovat luonnostaan korkeampia kuin naisilla keskimäärin. Sukupuolenkorjausprosessi tasoittaa eroja hieman, mutta ei niin paljon, etteikö transnainen joka tapauksessa hyötyisi mieheksi kasvamisesta.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuka tahansa mies voisi sukupuolensa korjattuaan hallita mitä tahansa kansainvälistä naisurheilua mielensä mukaan. Itse en miehenä esimerkiksi vahvasta urheilutaustastani huolimatta edes pääsisi parhaassa kunnossanikaan leipälajeissani kolmiloikassa ja pituushypyssä olympialaisiin naisten sarjassa. Sen sijaan Kalevan Kisoissa saattaisin hyvänä päivänä kilpailla naisten joukossa mitaleista, kun taas miesten sarjassa minulla ei ole tällä hetkellä oikeastaan edes mahdollisuuksia päästä koko kisoihin. Mieheydestä on siis kiistatta etua urheilussa, ja siitä saa hyvän näytteen katselemalla esimerkiksi olympialaisten sekaviestikilpailuja yleisurheilussa tai uinnissa.
Ei ole myöskään järin perusteltua pelätä sitä, että transnaisten kilpailemisella naisten sarjassa saataisiin aikaiseksi sukupuolenkorjausaalto, jossa heti huipun takana kisaavat miehet vaihtaisivat sukupuoltaan naisiksi vain sen takia, että pääsevät voittamaan mitaleja. Olympialaisissa transtaustaiset urheilijat ovat saaneet kilpailla vuodesta 2004 lähtien, mutta silti transnaiset ovat olleet kisoissa vähissä. On myös pelätty sitä, että valtiojohtoisesti saatettaisiin aloittaa miesurheilijoiden sukupuolenkorjaustalkoot, jotta urheilumenestys naisten sarjoissa paranisi kertaheitolla. Tämä on periaatteessa aiheellinen pelko, sillä kaikenlaista päätöntä urheilijat ja urheilujohtajat ovat valmiita tekemään ihmisten kehoille vain saadakseen mainetta ja kunniaa. Mutta, kuten sanottu, tällainen tehtailu olisi periaatteessa ollut mahdollista jo vuodesta 2004, mutta siitä huolimatta sitäkään ei ole tapahtunut. Vielä ei siis tarvitse menettää uskoa ihmiskuntaan ainakaan ihan kokonaan.
Vaikka transtaustaisten urheilijoiden kilpaileminen ainakin arvokisatasolla on tällä hetkellä varsin marginaalista, lajiliitoissa olisi kuitenkin syytä alkaa miettiä, millä tavalla sääntökirjoja tulisi rukata, jotta mahdolliset huijausyritykset tällä saralla saadaan kitkettyä jo ennen kuin niitä alkaa tulla ilmi. Kansainvälinen yleisurheiluliitto jo kehittikin testosteronirajat, joiden alle naisurheilijoiden tulee päästä, että he saavat jatkossakin kilpailla naisten kanssa. Rajojen ongelmana on kuitenkin se, että ne koskevat vain 400 metrin ja mailin välisiä juoksumatkoja, eivät kaikkia lajeja. Niinpä rajojen asettaminen näyttääkin jälkikäteen siltä, että Kansainvälisen yleisurheiluliiton ainoana tavoitteena rajoja asettaessa oli saada intersukupuolinen keskimatkanjuoksija Caster Semenya pois kilpakentiltä, ei ratkaista itse ongelmaa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Yhtä oikeaa vastausta ei taida tällä hetkellä olla kenelläkään. Naisten ja miesten sarjojen poistaminen kokonaan ja siirtyminen yhteen, kaikille avoimeen sarjaan olisi yksi vaihtoehto. Tämä kuitenkin lähes sataprosenttisella varmuudella veisi suurimman osan naisista pois urheilumaailman huipulta ainakin merkittävää fyysistä suorituskykyä vaativissa lajeissa. Ja itse asiassa miesten sarja on useissa lajeissa tälläkin hetkellä jo avoin sarja, johon saavat osallistua minkä tahansa sukupuolen edustajat. Esimerkiksi naisjääkiekkoilijoita onkin silloin tällöin nähty Suomessakin pelaamassa miesten toiseksi tai kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla kohtalaisen menestyksekkäästi.
Koska yhden avoimen sarjan konsepti tuskin koskaan toteutuu, pitäisikö transtaustaiset sitten pakottaa kilpailemaan miesten sarjassa, jotta mahdolliset testosteroni- ynnä muut hyödyt jäisivät taka-alalle? Onhan sekin aika tavalla arveluttavaa, että esimerkiksi lapsesta asti naiseksi identifioitunut ihminen saisi kaikkialla muualla olla ja elää naisena, mutta urheilussa hän joutuisi kuitenkin kilpailemaan miesten joukossa. Nykytilanne, jossa sekä muunsukupuoliseksi identifioituva että transnainen voivat halutessaan kilpailla naisten sarjassa, on sekin kuitenkin yhtä lailla arveluttava, sillä kaikilla tätä sarjan valinnan mahdollisuutta ei kuitenkaan ole.
Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös kokonaan uuden sarjan perustaminen. Tässä sarjassa saisivat kilpailla sukupuoltaan korjanneet sekä muunsukupuolisiksi itsensä identifioivat. Periaatteessa tämä idea on hyvä, mutta ei lopulta ainakaan kokonaan poistaisi rajanvetojen ongelmakohtia tai huijausmahdollisuuksia. Olisi melko todennäköistä, että tässä sarjassa kilpailuja hallitsisivat fyysisesti miehiä muistuttavat urheilijat, jotka joko todellisuudessa tai valheellisesti identifioituisivat johonkin muuhun sukupuoleen. Jos transtaustaiset tai esimerkiksi intersukupuoliset urheilijat alkavat jossain kohtaa olla yliedustettuina naisten urheilukilpailujen kärkisijoilla, tällaisen sarjan kokeileminen voisi kuitenkin olla tarpeen. Kuten todettua, tämänkaltainen tilanne näyttää tällä hetkellä kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä.
Vaikuttaa siltä, että kansainvälisten lajiliittojen ainoa toivo tässä asiassa onkin se, että transtaustaiset urheilijat pysyvät jatkossakin marginaalissa eikä heidän joukostaan nouse sellaisia urheilijoita, jotka oikeasti pystyvät hallitsemaan jotakin naisten urheilulajia mielin määrin vain sen vuoksi, että ovat kasvaneet fyysisesti miehiksi. Siinäkin tapauksessa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että ylivoimaisia urheilijoita on ja tulee aina olemaan sukupuolesta riippumatta, mutta kenenkään ura ei jatku ikuisesti.
Edit. 3.8. klo 0.33 Quinn ei ole korjannut sukupuoltaan mieheksi, vaan hän identifioituu muunsukupuoliseksi ja käyttää itsestään pronomineja they/them.